Ravihevoset

Mistä ravihevoset tulevat? Kuka heidät kasvattaa ja valmentaa? Ravihevosten kasvattajista on moneksi. Yksi heistä on Pentti Savolainen, yksi kaikkien aikojen menestyksekkäimmistä suomenhevosenkasvattajista. Savolaisen tallista lähtöisin olevat ravihevoset ovat olleet Ravikuninkaita Kuninkuusraveissa vuosien varrella jopa 13 kertaa. Savolaisen tunnetuimpia hevosia olivat Vekseli ja Vekkuliina. Ravihevosten kanssa touhuavat myös monet julkisuuden henkilöt. Tunnettu radio- ja tv-juontaja Jaajo Linnonmaa on myös hevosmiehiä. Myös Aamulypsy-radio-ohjelmasta tunnettu Linnomaa on Suomen Ravitallin pääosakas ja perustaja. Mies on myös kiinnostunut Totopeleistä, ja tulikin vuoden 2009 Toton SM-kilpailuissa toiseksi. Myös kymppitonnijuontajuudestaan tunnettu Riitta Väisänen on innokas hevosharrastaja. Väisänen on kasvattanut ravihevosia omalla tallillaan Orimattilassa, jonka tunnetuin kasvatti on 90-luvulla kukoistanut Never Ending.

Vitter on ensimmäinen Ravinkuninkuuteen laukannut romaniomisteinen hevonen

Suomen ainoa Euroopan ravimestaruuden voittanut hevonen on kuuluisa Houston Laukko. Houston Laukon kasvattaja ja Laukon Kartano -hevostallin omistaja oli Juhani Lagerstam, jonka kuoleman jälkeen kasvattamista jatkoi Erkki Lagerstam. Erkki myös osaomisti Houston Laukon. Houston Laukko ja hänen kasvattajansa Juhani Lagerstam ovat molemmat jo edesmenneet, mutta heidät muistetaan edelleen ravipiireissä ympäri Eurooppaa. Menneisyyden legendaaristen ravihevosten valmentajat tunnetaan laajalti, mutta uudempienkin tulokkaiden valmentajat raivaavat tietään historiallisesti merkittävien ravivalmentajien listalle. Vuoden 2016 Kuninkuusravien voittaja ja Ravikuninkuuden kotiin vienyt hevonen oli Vitter. Vitterin valmentaja Jalmari Svart on ensimmäinen romani, jonka hevonen on voittanut Ravikuninkuuden. Svart on aina ollut hevosten ympäröimänä, sillä myös hänen isänsä ansaitsi leipänsä hevosten avulla. Svartilla ei ole omaa tallia, mutta valmennuksessa hän on onnistunut erittäin hyvin, sillä kukaan ei olisi uskonut Vitteristä voittajaa Kuninkuusraveille. Svart ostin Vitterin kolme vuotiaana vain 6000 eurolla. Nyt 50 000 euroa voittaneen Svartin on syytä juhlia, ja juhlat varmasti alkoivat jo ravikatsomossa kaikkien Vitterin fanien keskuudessa heti voiton jälkeen. korkokengät kruunaavat juhlapukeutumisesi samalla tavalla, kuin voittoseppele kruunaa tuoreen Ravikuninkaan.ravihevoset-2

Dopingepäilyt otetaan ravimaailmassa vakavasti

Tie Tie suuriin voittoihin ja maineeseen ei aina ole kunniallinen. Doping tunnetaan ensisijaisesti ihmisten välisistä urheilukilpailuista, mutta doping on tuttua myös ravimaailmassa. Viime vuoden Haapajärven kesäraveissa kilpaillut Wasa Warrior juoksi tiensä ravien voittoon, mutta suoritus jouduttiin hylkäämään positiivisen doping-näytteen takia. Tämä oli kuitenkin suhteellisen epätavallinen tapaus, sillä esimerkiksi kipua lieventävien aineiden tai muiden lääkkeiden sijaan näytteestä löytyi kofeiinia. Wasa Warriorin valmentaja Antti Kytölä oli löydöksestä suunniltaan ja väitti kofeiinin antamisen hevoselle ennen kisoja olevan täysin järjenvastaista. Rauhallisia hevosia on paljon helpompi hillitä niin ravimatkalla kuin itse raveissakin. Kofeiini kuitenkin saattoi vaikuttaa hevosen juoksusuoritukseen, ja tämän takia suoritus hylättiin ja rangaistukseksi valmentaja asetettiin vuoden kisakieltoon. Hevosen elimistöön päätynen kofeiinin epäillään olleen peräisin hevosen aamuruuasta, johon hevostenhoitaja livautti poikkeuksellisesti raakakaakaojauhetta, jotta se olisi hermostuneelle hevoselle mieluisampaa syötävää. Kaakao sisältää luontaisesti kofeiinia lähes yhtä paljon kuin tietyt kahvilaadut, joten mistään pienistä määristä ei ollut kysymys. Oli kofeiinin lisääminen hevosen ruokaan tarkoitettu suorituskyvyn parantamiseksi tai sitten ei, kaikki doping-epäilyt otetaan ravimaailmassa erittäin vakavasti. Sillä kertaa voittoa ei tullut kotiin, vaikka alun perin siltä näyttikin.